Näyttää ilmeiseltä, että maan hallituksen elvytystoimet eivät pure talouskriisiin. Mitä enemmän hallitus elvyttää, sitä pahemmin kuntien ja samalla koko maan talous on menossa kuralle.
Talouskriisi on edennyt maailmanlaajuisesti niin pitkälle, että kyseessä ei ole pelkkä ns. normaalikriisi, vaan talouden mannerlaattoja liikutteleva globaali järistys. Nykyisen finanssikriisin synnyttämä hyökyaalto heittelee maailman mitassa sivuun mm. kokonaisia autotehtaita. Suomessa sellu- ja paperitehtaita on mennyt nurin siten, että kokonaisia maantieteellisiä alueita tyhjentyy työvoimasta jotenkin samoin kuin metsä tyhjentyy puista äkillisen trompin iskiessä.
Mitä ovat nuo talouden mannerlaatat, jotka kolaroivat keskenään? Juuri nyt näyttää ajankohtaiselta Karl Marxin aikoinaan tekemä havainto, että talousjärjestelmän maailmanhistoriallinen muutos on käsillä silloin kun kaksi tekijää eli toisaalta yhteiskunnan tuotantovoimat ja toisaalta noita tuotantovoimia koskevat omistussuhteet joutuvat ratkaisevasti ja peruuttamattomasti ristiriitaan keskenään. Toisin sanoen kun tuotantovoimat (reaalitalous) eivät enää tavallaan ”mahdu” vallitsevien omistussuhteiden puitteisiin.
Marxin mukaan nuo kärjistyvät suhteet ”saattavat koko porvarillisen yhteiskunnan sekasortoon” ja yhteiskunta alkaa muistuttaa ”taikuria, joka ei enää kykene hallitsemaan esiin manaamiaan maanalaisia voimia”.
Tuotantovoimien ja omistussuhteiden väliseen ristiriitaan liittyy erityisesti talouspulien yhteydessä tuotantovoimien laaja hävittämisprosessi juuri siksi, että nuo voimat saataisiin kutistettuina edelleen ”mahtumaan” vallitsevien omistussuhteiden puitteisiin.
Nykyisessä markkinatalouden kriisissä tuotantovoimien ja omistussuhteiden välinen ristiriita ilmenee kärjistyneesti siten, että siinä tuhotaan myös taloudellisesti menestyviä tuotantolaitoksia ja sekä yksityistä että valtio-omisteista elinkeinoelämää.
Maan hallitus ei ota huomioon kriisin syvyyttä, vaan jatkaa kotikutoisia ”elvytystoimiaan” entiseen tapaan, varakkaita suosimalla ja saattamalla heikompiosaiset yhä vaikeampaan asemaan. Leipäjonot pitenevät, yhä useammat työssäkäyvätkin kotitaloudet joutuvat vaikeuksiin.
Syvässä kriisissä on tärkeintä, että pelastus- ja tukitoimet suunnataan korostetusti yhteiskunnan heikompiosaisiin ja puolustuskyvyttömiin kansalaisiin, jotka ovat turbulenssin ensimmäisiä uhreja.
On turha vahvistaa ketjun vahvimpia osia esim. varakkaita suosivilla verohelpotuksilla, jos Suomi-laivan heikoin rengas ei myrskyssä kestä. Kriisin voittamisessa on suuri merkitys sillä, että kansalaiset ovat valmiita yhteisiin ponnistuksiin. Ihmisten tulee tuntea, että heistä välitetään. Ilman tuota tunnetta maan talouden pelastamiseen tarvittavia toimia ei synny.
27.11.2009 Seppo Ruotsalainen
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Olen ollut huomaavinani juuri kuvatunlaisia piirteitä. Erityisesti silmiini on pistänyt taloustaantumien/-lamojen/-pulien tai miksi niitä kulloinkin halutaan nimittää, tihentyminen ja pitkittyminen. Epäilen, että vaikutelma ei ole syntynyt vain iän mukanaan tuoman ajanriennon kiihtymisen mukana vaan, että kyseessä olisi talouden todellinen ilmiö. Pitäneekö paikkaansa ja onko aiheesta olemassa tarkempia selvityksiä esim. syklejä kuvaavien aikasarjojen kautta?
Voisiko niiden kautta esimerkiksi osoitaa milloin alamme viettää enemmän aikaa taantumassa tai kriisissä kuin normaaliajassa?
Voisiko sellaisesta esityksestä vetää tulevaisuutta koskevia johtopäätöksiä? Ja jos niin miten vakavasti sellaisiin voisi suhtautua?
Lähetä kommentti