PRESIDENTIN VALLAN KARSIMINEN VOI JOHTAA SUOMEN PAINOARVON HEIKKENEMISEEN EU:ssa

Olennainen kysymys presidentin valtaoikeuksien osalta on, määrääkö Suomen presidentin aseman ja oikeudet Suomen perustuslaki vaiko EU:n Lissabonin sopimus.

EU-jäsenyyden vastustajille vakuuteltiin aikoinaan (1994), että Suomi tulee myös EU:n jäsenenä päättämään ”tasan tarkkaan” omasta lainsäädännöstään niin sosiaaliturvan kuin muillakin alueilla. Nyt ollaan kuitenkin edetty jo tulkintoihin, että ei vain tavanomainen lainsäädäntö, vaan perustuslakikin olisi alisteinen EU:n peruslaille. Jos tähän on tultu, niin arvio, että Suomi ei enää ole itsenäinen valtio, on hyvin lähellä todellisuutta.

Valtiollisen itsenäisyyden puolustaminen tarkoittaa, että montesquieulaiseen vallan kolmijakoon eli lainsäädäntö-, lainkäyttö- ja toimeenpanovaltaan nojautuvaa suomalaista järjestelmää pyritään vahvistamaan kaikilta osiltaan.

Presidentin vallan rajoittamista vielä nykyisestään vaativa kokoomus- ja osin keskustajohto toimivat viimeksi mainittua pyrkimystä vastaan. Ne eivät huomaa tai halua huomata, että presidentin ulkopoliittista valtaa pienentämällä heikennetään samalla kolmijaon erästä keskeistä akselia eli toimeenpanovaltaa (jonka keskeiset toimijat ovat juuri valtioneuvosto ja presidentti) kokonaisuutena nimenomaisesti ulkopolitiikan alalla.

Jos presidenttiä ei päästetä samaan pöytään EU:n presidentin kanssa, se merkitsee, että Suomen ”presidentillinen” ulkopolitiikka ulkoistetaan ratkaisevasti viimeksi mainitulle ja Euroopan Unionille kokonaisuutena. Samalla osa Suomen poliittista johtoa myöntää tosiasiallisesti, että Lissabonin sopimus käy Suomen perustuslain yli presidentin eräiden valtaoikeuksien osalta.

Noin menetellessään osa maan poliittista johtoa sahaa oksaa sekä itsensä että erityisesti kansanvallan alta. Kun Suomen perustuslain mukaan ”valtioneuvosto vastaa Euroopan unionissa tehtävien päätösten kansallisesta valmistelusta ja päättää niihin liittyvistä toimenpiteistä”, tämä saattaa merkitä sitä, että myös valtioneuvosto ja pääministeri ovat vaarassa joutua presidentin vallan vähetessä eräänlaiseen toissijaiseen ”toimitusministeriön” asemaan EU:ssa.

Jos Lissabonin sopimuksen tunnustetaan menevän Suomen perustuslain yli presidentin valtaoikeuksien osalta, niin miksei tämä sama voisi EU:n näkökulmasta katsoen ulottua koskemaan myös valtioneuvoston ja pääministerin valtaoikeuksia. Kun osa Suomen poliittista johtoa on poistamassa toista lautasta EU-pöydästä, syntyy riski, että molemmat lautaset menetetään.

Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö totesi äskettäin, että presidentin vallan kaventamisella saattaa olla taipumus edetä suuntaan, jossa tuo valta lähestyy nollaa. Niinistön pohdiskelua voi kuitenkin jatkaa aina siihen johtopäätökseen asti, että valtiovallan yhden keskeisen osan (presidentin) aseman heikentäminen johtaa myös pääministerin ja hallituksen aseman heikentymiseen EU:ssa eli jäljelle jää vaikutusvallaltaan lähes pelkkiä nollia.

Voidaan kysyä, mitä järkeä on siirtää talouspoliittisten ongelmien ja puoluepoliittisten juonittelujen rasittamalle pääministerille ulkopolitiikan hoidon päävastuu, kun Suomen perustuslaki on viisaasti määrännyt tämän asian juuri siihen tehtävään keskittyvälle presidentille. Siis: järki hoi, äly älä jätä siellä Taxellin toimikunnassa!

29.12.2009 /Seppo Ruotsalainen